Saakeli! Sen ainoan kerran, kun saa raahatuksi itsensä luennolla, sattuu luennoitsija tietenkin olemaan sairaana. Eipä siinä, mukavahan se vaan on, ettei siellä tarvitse istua, mutta voisko paskempi tuuri olla. Päätinpä sitten hyödyntää jäljelle jääneen ajan ja käydä skannaamassa muutamat mittauspöytäkirjat. Mutta pitäisihän se tietää, että silloin kun on huonoa tuuria, niin se tulee vastaan joka asiassa. ATK-luokassa oli tietenkin joku oppitunti menossa, joten yliopistolla pistäytyminen oli turha reissu. Vielä kun joutui polkemaan takaisin kämpälle vaihteettomalla mummopyörällä vastatuulessa. Menomatkalla paistoi ihanasti aurinko ja tuntui jo keväältä, mutta takaisin tullessa tuli lunta sitten oikein urakalla suoraan kasvoille. Eikä ollut edes pipoa mukana. Miksi se lumi tulee aina väärässä välissä! Puolitoista viikkoa sitten, kun olin kotiseudulla käymässä, elättelin toiveita, että olisin päässyt hiihtämään edes kerran tänä talvena. Eipä kuulunut lunta, ei. Tuli vain vettä. Mutta eniten tässä nyt vituttaa se, että joutuu vielä uudestaan käymään siellä koululla vain muutaman paperin tähden. Missäköhän välissä sitä kannattaisi lähteä, kun nyt tuolla näyttää taas aurinkoiselta, mutta hyvällä tuurilla taivaalta alkaa tulla tavaraa heti, kun saan tuon ulko-oven auki. Tympeää!

Pitipä kaivaa arkistoja ja kuunnella muutama kipale Michael Jacksonin Thriller-albumilta, kun osui iltapäivälehden sivuilla silmään, että Thrillerin ilmestymisestä on kulunut nyt hieman yli 25 vuotta. Vaikka en äijästä muuten pahemmin välitä, ei voi kieltää, etteikö olisi aikamoinen saavutus, että albumi edelleen sinnittelee maailman myyneimpänä levynä. Ja löytyyhän kyseiseltä albumilta muutama erittäin tarttuva biisikin.

Kun nyt tuli musiikki puheeksi, niin täytyy vain todeta, että siitä on tullut melkoinen pakkomielle. Musiikin parissa saan kulutettua vaikka koko viikonlopun, jos sille tielle eksyn. Jos jotain täytyy saada aikaiseksi, on pakko sulkea kaikki musiikkiohjelmat, piilottaa nuotit ja sammuttaa radio, sillä tarkoituksesta kuunnella muutama kappale muodostuu usein neljän tunnin musiikkimaraton. En edes osaa kuunnella musiikkia vain taustalla, aina on pakko käyttää siihen kaikki mahdollinen aivokapasiteetti. Musiikin parissa on tosiaan tullut huomattua, mitä on täydellinen ajantajun kadottaminen.

Tällainen suhtautuminen musiikkiin ei ole minun kohdallani mikään jo syntymästä lähtöisin oleva ominaisuus. Tietenkin olen aina tiennyt olevani musikaalinen ja jollain tapaa erittäin kiinnostunut, mutta lähtölaukaus tälle suorastaan intohimolle ja riippuvuudelle on tapahtunut vasta korkeintaan kaksi vuotta sitten. Niinpä voikin sanoa, että tässä ajassa ei ole vielä voinut kovin syvällisesti tutustua eri suuntauksiin ja mahdollisuuksiin. Tieni musiikin saralla on siis vielä niinsanotusti lähtökuopissaan. Mutta jotakin, joka tämän kaiken mahdollistaa, olen jo oppinut. Se on tietenkin avoin ja ennakkoluuloton suhtautuminen mihin tahansa musiikkiin, kyky ottaa vastaan aivan uusia tyylejä, oppia löytämään niiden tarkoitus ja ymmärtää sekä hyväksyä muiden ihmisten mieltymykset ja ehkäpä oppia niistä jotakin.  Ja vaikka on selvääkin selvempi, miten paljon musiikki minulle merkitsee, on hassua huomata, miten vaikeaa siitä on mitään kirjoittaa tai puhua. Tämä on luultavimmin seurausta sille, että musiikin kuuleminen ja käsittäminen on niin henkilökohtaista, ettei sille löydy sanoja, vaikka siihen kuluttaisi suuren osan elämästään. Musiikki vain on ja pysyy, sitä ei voi ottaa pois eikä sitä voi unohtaa.

Kyllä sitä pitää ihmisen olla typerä. Juuri silloin kun tiskivuori horjuu epäilyttävästi, kämppä on kuin räjähdyksen jäljiltä, likapyykki pursuaa ulos joka nurkasta, kirjastolainojen eräpäivä umpeutuu, viikon sisällä tehtävien työselostusten lista kasvaa neljään, ruoka loppuu jääkaapista ja maanantain tentti lähestyy niin tämä tyttö päättää käyttää arvokasta aikaansa turhanpäiväiseen pölinään juuri luomallaan blogillaan. Eikä edes riitä se, että blogiin raapustaisi vain mietteitään, vaan on heti-tässä-nyt tehtävä kaikki muutkin tärkeät hienosäädöt: blogin ulkomuodon täytyy hivellä silmää ja ah-niin-koukuttavan last.fm -palvelun soittolistatiedot täytyy myös saada tungettua johonkin laatikkoon.

Vika on varmaan itsessä, mutta en vaan voi käsittää, miksen saa tehtyä mitään koulun suhteen silloin, kun tehokkuutta eniten tarvittaisiin. Aina löytyy jotain muka tähteellisempää tekemistä tai sitten sitä tulee vaan laiskoteltua koko viikonloppu ja tuijoteltua salkkareiden viikon uusintoja.  Ja on se kumma paikka, että silloin kun ei ole tekemistä, itseään ei saa hinattua lenkkipolulle, mutta kun tehtävien asioiden lista ei enää edes mahdu yhdelle paperille, sitä löytää itsensä jokaisesta mahdollisesta jumpasta. Ei näytä oikein yhdistyvän tässä päässä reaalimaailman vaatimukset ja oman ajankäytön suunnittelu. Sitten sitä rääkätään itseä viimeisenä iltana siihen pisteeseen, että seuraava päivä menee nukkuessa. Täytyy varmaan vihdoinkin aloittaa motivaation palojen järjesteleminen ja joskus ottaa itseään niskasta kiinni, jotta palapeli valmistuisikin joskus.

Mutta nyt asiat tärkeysjärjestykseen, eli siis sydänjäätä tölläämään. :D